FI GB
Slide
Slide

Salla Wilderness Park

Olemme Sallan Poropuistolla kaikessa hiljaisuudessa kehitelleet uusia tuulia tulevaisuutta varten. Toimintamme on vuosien mittaan kasvanut ja laajentunut eri osa-alueille, minkä vuoksi oli aiheellista uudistaa myös ulkoista ilmettä ja viestintää. Tästä näkyvimpänä on tietysti uusi nimi, Salla Wilderness Park!
Yrityksemme on toiminut jo vuodesta 1996 ja matkan varrelle on mahtunut paljon erilaisia käänteitä. Jo pitkään talomme on tarjonnut porojen lisäksi paljon muitakin ohjelmia ja palveluita. Talviseen metsään voit lähteä myös lumikengin, metsäsuksin tai rekeä vetämään voit poron lisäksi valita myös koiravaljakon. Kesäisin ohjelmia tehdään kävellen tai meloen ja huskejakin pääsee tapaamaan. Päärakennuksen kahvilasta löydät oman leipurin leipomat kahvilaherkut ja tilausravintolasta Lapin maukkaat eväät. Matkamuistomyymälässä olemme panostaneet paikallisiin, Lappilaisiin tuotteisiin. Tulevaisuudessa voit myös majoittua tunnelmallisiin ja luonnonkauniilla paikalla sijaitseviin Revontulimökkeihin.
Muun muassa tästä syystä olimme vahvasti sitä mieltä, että uusi nimi, Wilderness Park kuvastaa kattavammin meidän jo tarjoamiamme, sekä tulevia palveluita. Mutta ei syytä huoleen, Poropuisto jää silti elämään. Tulevaisuudessa Poropuisto käsittää meidän noin 200 hehtaarin Poronhoitoalueen, jonne edelleen pääsee kesäisin vaeltelemaan omin päin, noin 60 poron seuraan, sekä talvella tietysti opastetuilla retkillä.
Tule siis tutustumaan meidän kaikenkattaviin palveluihin ja löydä juuri sinulle sopiva retki erämaan siimekseen, nauttimaan Lapin taianomaisesta luonnosta!